Morooo!

Nyt oon palautunu takas kotikonnuille. Olo on väsynyt, iloinen ja henkisesti pirteä! Lihakset hellänä ja jonkulaista nuhaa pukkaa festariviikonlopun haittavaikutuksina, mutta se ei haittaa ku myönteiset vaikutukset on kuitenki suuremmat! :)

Eli torstaina lähtiin aamulla 10 korvilla kohti Tamperetta. Peppulihakset koki kovia junamatkalla ku istumista oli semmoset noin 8 tuntia.. Tampereella olin siis 17.50! Bongasin asemalta toisen yadilaisen eli Jennin ja sen kanssa lähettii suunnistaan YAD:n toimistolle. Käytii nakkaa tavarat sinne ja sitte lähtiin moikkaan Katia (sisko). Käytii syömässä ja sen uudessa kodissa. Hyvin ne oli sinne kotiutunu Jussin kanssa ja kissat Anssi ja Elsaki näytti tyytyväisiltä uuteen kotiin! :) 21 aikaan lähin takas toimistolle ja käytii Jennin kanssa ostaan syömistä illaksi ja aamuksi. Pian alkoki masa nakella unihiekkoja silmille, värkkäsin itelleni petin ja kävin suihkussa ja sitte tuli lähtö unten maille. Näin päättyi ensimmäinen päivä.

Perjantaina heräsin joskus 8-9 aikaan ja 10 jälkeen alko muut yadilaiset valuun toimistolle palaveriin. Tutusteltiin, vitsailtiin, tehtiin ruokaa, pakattiin kamat ja lähettiin tositoimiin. Matkaa toimiston ja festarin välillä ei onneksi ollu paljoa. Aurinkoki tuli hengaan meidän kanssa joten lämpöä riitti! Kesäfiiliksiin päästiin siis vielä elokuun loppupuolella! Jeah! Rakenneltiin koju pystyyn ja taiteiltiin pöytä koreaksi esitteistä, tarroista, infokorteista jne. Porttien auettua väkiä alko tuleen meidänki kojulle tasasen rauhallisesti. Iltaa kohti hommia sitte riittiki, päivässä kävi noin 100 festarilaista meidän kojulla! Uujee! Vaikka kyseessä oli mun toiset yad-festarit ni ei jännittäny yhtään! Ekalla festareilla Summer Upissa jännitin, kyselin ja tarkkailin, mutta Blockfesteillä en enää jaksanu vaan rupesin heti hommiin!

Kansalaiset oli rennolla fiiliksellä liikenteessä ja se oli hyvä juttu se! :) Keskustelua synty ja muutaman kerran kävin koko huumetesti-läpyskän läpi! Siinä on siis 8 aihetta, mistä saa valita aiheen ja kysyn siihen liittyvät kysymykset ja keskustellaan aiheesta. Palkinnoksi saa kortsun tai korvatulpat. Muutama siis halus käydä kaikki 8 aihetta läpi! Erityisesti näistä keskusteluista jäi hyvä fiilis! :)

Perjantaina kävin kattoon Asan, Eevil Stöön & Dj Kridlokin sekä Wu-Tang Clanin keikat. Väkiä oli kaikilla keikoilla paljon ja meininki hyvä! Etenki Wu-Tangin keikalla olin superfiiliksissä, kuten moni on voinu muutamien viikkojen kiljumisestani ja hypetyksestäni arvata.. Haha :D Lavalle en oikeen nähny vaikka yritin seistä varpaillaan ja hyppiä, väkeä oli siis niin älytön määrä! Mutta hyviä biisejä ne soitti ja mitä välispiikeistä sain selvää ni kyllä ne neki jätkät tykkäs suomalaisille esiintyä! :) Kuvia ja videoita tuli otettua niin paljo, että toimistolle päästyä piti siirtää kameran sisältö tikulle ku muisti oli täynnä :D Keikan jälkeen siis mentii toimistolle iltapalalle ja koisiin, oli melko raskas päivä ku yli 12 tuntia tuli touhuttua :D Näin päättyi toinen päivä.

Lauantaina sitten aamutoimien jälkeen töihin. Lauantaina näytti olevan vähän enemmän porukkaa ja siksi oliki kojulla välillä ruuhkaa! Huumetestejä, keskusteluja, keikkoja, aurinkoa, naurua ja Red Bullia sisälsi tämä päivä. Kävin kattoon Timi Lexikonilta muutaman biisin, Stepan & Aren, Euro Crackin, Mac Millerin ja Cheekin keikat. Hyvä meininki oli säilyny tähänki päivään asti ja kaikkien keikat oli hyviä. Energinen yleisö sai ladattua muhunki sitä energiaa ni ei ehtiny pitkän päivän aikana oikeen väsyäkkään! Wuuh! Illalla purettiin teltta, roudattiin kamat autoon ja viimesten keikkojen jälkeen lähettiin talsiin toimistolle. Selkä oli tässä vaiheessa jo sökönä ja hartiat jumissa! :D Jännän näköstä ku raunioitunu ihminen kantaa painavia tavaroita paikasta A paikkaan B ja C:stä D:hen :D Hiljaista ja väsynyttä oli tunnelma toimistolla ja iltapalan jälkeen alettiinki hinautua kohti petiä. Näin päättyi kolmas päivä.

Sunnuntaina sitten puol 9 ylös, aamupalaa, pakkaamista, heräämistä, siivoomista ja sitte juna-asemalle. Tän päivän junamatka oli onneksi puolet lyhyempi: 11 lähin ja 4 olin perillä! Sunnuntai menikin omissa oloissa levätessä ja kissoja pussaillessa! <3

Teen sen kesäpostauksen tässä piakkoin. Nyt en vaan jaksa ku on vielä tuota univelkaa viikonlopusta! Mutta Blockfest oli hieno kokemus! Aattelin, että saa Pipefestit jäädä ja alan käymään Blockareilla tästä lähin, jos en YAD:n mukana ni sitte ihan maksavana asiakkaana! Suosittelen muillekki! :)

Tällä porukalla oltiin liikenteessä!

min%C3%A4%2C%20jenni%2C%20antero%2C%20ri

Pusuja! <3